Kehopositiivisuus – saako silti laihduttaa?

Kehopositiivisuus on tämän hetken juttu. Kuten kaikki muutkin hyvään pyrkivät kampanjat, tämäkin voi ärsyttää. Se on hyvä, silloin se on tietysti herättänyt tunteita ja jäänyt mieleen. Ehkä se ydinsanomakin on jopa ymmärretty, vaikka kaduilla ja somessa huudellaankin:"mikä järki?"

Mitä se kehopositiivisuus on?

Ihan ensimmäiseksi haluan sanoa, että kehopositiivisuus on kaikkien kehojen etuoikeus. Se ei ole ylipainon ihannointia. Hoikatkin tarvitsevat kehopositiivisuutta. Ja kaikki muutkin kehot siltä väliltä. Laihuuskaan ei mahdu tämän hetken kauneusihanteiden kapeaan uomaan (vai uumaan, öhö öhö.) Laihuudesta kommentoiminen kasvotusten on ehkä jopa yleisempää, mutta sitten taas ylipainoa kohtaan on sitä hiljaista ennakkoluuloa joka puolella.

Kehopositiivisuus on siis yksinkertaisimmillaan sitä koskemattomuutta ja kommentoimattomuutta. Sitä, että kehon ei tarvitse olla mitään ja se saa olla mitä vain!


Mihin kehopositiivisuutta tarvitaan?

Kehopositiivisuutta tarvitaan paitsi henkilön omaan kokemukseen itsestään ja realistiseen omakuvaan, sekä positiivisten ajatusten ja toimintamallien luomiseen. Siihen, että jokaisella tulisi olla yhtälainen oikeus omaan kehoon ja tehdä kehollaan mitä haluaa. 

On hävytöntä, että ylipainoinen voi joutua käymään kamppailua itsensä kanssa, että uskaltaa harrastaa. Että uskaltaa mennä esimerkiksi kuntosalille. Sen tulisi olla mahdollista kaikille. Ilman, että joku ajattelee, että mitä tuokin täällä tekee. Jokaisella ihmisellä tulisi olla myös mahdollisuus herkutella. Ilman, että joku kommentoi, että kannattaisi varmaan jättää tuo suklaapatukka syömättä. (Ylipaino ei välttämättä johdu ylettömästä herkkujen syönnistä tai syömisestä ylipäätään. Newsflash.  Syy voi jopa olla syömättömyys ja säästöliekki.)

Hän kun ei ole (tai ainakaan hänen ei pitäisi olla) siellä siksi, että hakee hyväksyntää. Hän on siellä itseään varten. Hän haluaa voida paremmin. Treenaaminen tekee hyvää mielelle. Tai ehkä hän nauttii treenaamisesta, liikunnan tuomista endorfiineista, haluaa lisätä omaa terveyttä, haluaa voimakkaamman kehon, haluaa lihaksikkaamman kehon, haluaa haastaa itseään...lisää itse loput. Hän tekee mitä haluaa tai mikä on hänelle hyväksi. Laihduttamisen ei pitäisi olla velvollisuus, joka pitäisi hoitaa "pois alta" muiden ihmisten takia.


Voiko olla kehopositiivinen ja silti laihduttaa?

Kuten tuossa jo hieman paljastin, niin voi. Homman jujuhan on: sinun kehosi, sinun tahtosi. Laihduttaminen on ok, niin kauan kuin se lähtee sinusta itsestäsi. Ei siitä, että koet sen olevan jollekin velkaa. Ei median kapean kauneusihanteen vuoksi. Ei siksi, että puolisosi sanoi niin. Eikä siksi, että "sitten olisin onnellisempi". Onnellisuus ei ole niistä parista tai edes kymmenistä kiloista kiinni. Olennaista on ymmärtää, että saat ja pystyt muuttumaan, mutta sinun ei tarvitse.

Laihduttamisesta tuleekin paljon helpompaa sen jälkeen kun pystyy päästämään irti kehoon liittyvästä  ahdistuksesta, häpeästä ja pakottavasta tunteesta. Ihmedieetteihin ja muutaman viikon tehokuureihin tarttuu helposti kun yrittää karistaa kilot ja niihin liittyvän häpeän nopeasti. Kun hyväksyy itsensä sellaisena kun on, ei tarvitse enää ihmedieettiä. Silloin ollaankin todellisen elämäntapamuutoksen kynnyksellä.

"Voin olla ulkomuodoltani tällainen vähän pidempään, kun lopputuloksena on terveellisempi ja pysyvämpi painonhallinta." Minun tulkintani mukaan muutaman viikon tehodieeteillä nimenomaan pyritään pääsemään eroon siitä häpeästä ja syyllisyydestä, sillä aika moni kuitenkin sisimmässään tietää, että pysyviä ja kovin isoja muutoksia ei saada aikaan ihan parissa viikossa.

Kehopositiviisuus on mielen positiivisuutta

Kehopositiivisutta voi juhlia vaikka Älä laihduta -päivänä. Älä laihduta -päivä on Syömishäiriöliiton laihdutus- ja painovapaapäivä toukokuun 6. päivä. Älä laihduta -päivä ei kuitenkaan ole virallinen herkkumättöpäivä, jos mietit järjestävää tahoa niin ahmiminen ei kuulu tavoitteisiin. Älä laihduta -päivä on paitsi vapaapäivä laihduttamisesta, myös siitä syyllisyydestä, että pitäisi laihduttaa. Sen ydinsanoma on kehopositiivisuuden sanoma: herätellä kyseenalaistamaan painoon ja laihuuteen liittyviä pakkomielteitä. Älä laihduta -päivänä ei tarvitse vetää herkkuja – ellei sinun muutenkin pitänyt tehdä niin. 

Koska se on se juttu.


Sonja

***

"Oon tyytyväinen kurveihini, vaikka mielelläni ne yksi kerrallaan muokkaisinkin pienemmäksi. Mutta jos en just tänään jaksa, ni kattellaan huomenna. <3"


Sonja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Instagram